Toimintakertomus 2016

JOHDANTO

Tampereen Curling ry:lle vuosi 2016 oli toiminnan ylläpitoa tukevaa. TaCu:n ensimmäisenä tavoitteena oli saada parannettua harjoittelumahdollisuutta Tampereella, mutta seuran kaksi jääaikaa Hervannan hallista ma 21:15-22:15 ja la 20:00-22:00 säilyivät samoina. Seuran kivisarjoilla ja varusteilla järjestettiin koululaisliikuntatunneiksi ohjausta ja opetettiin koululaisia curlingin pariin.

Toimintakertomukseen on lisätty tilikauden jälkeisen kevään tapahtumat, jolloin kilpailukausi säilyy yhtenäisenä.

Seuran tavoitteena on edelleen junioritoiminnan kasvattaminen. Valtakunnallisesti curlingia pelaavien junioreiden määrä on vähentynyt, joten toimenpiteitä tarvitaan. Talven mittaan ei saatu uusia junioripelaajia seuraan joten keväälle siirtyneeseen juniorien SM-kisoihin ei saatu omaa joukkuetta Tampereelta, mutta Holopainen oli edustamassa seuran värejä yhdistelmäjoukkueessa.

Kaiken kaikkiaan seuran toimintavuosi 2016 ei onnistunut suunnitelmien mukaan eikä kasvua tapahtunut. Saavutetulta pohjalta on kuitenkin hyvä kehittää seuran toimintaa edelleen. Usko siihen, että curlingin status kaupungissamme saadaan nostettua olympialajille kuuluvaan asemaan, on yhä olemassa.

Arto Laine, puheenjohtaja

( alla linkki koko tarinaan )

TaCu toimintakertomus 2016