TaCun Slideshow-joukkue avasi LS-Liigan kauden kahdella pelillä Loimaan curlingputkessa sunnuntaina 25.11.2012. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Pihtilän joukkue Loimaalta. Vastustajan kapteeni heitti pelin ensimmäisellä puolikkaalla useamman loistavan määriksen, joihin Slideshow ei pystynyt vastaamaan, vaikka paikat olivat kyllä tarjolla. Niinpä kolmen pään jälkeen vastustaja johti ottelua jo 4-0.
Jälkimmäisellä puolikkaalla myös Slideshow sai pelinsä paremmin käyntiin, kun niin poistot kuin määriksetkin osuivat paremmin kohdalleen. Neljännestä päästä otettiin 4 pistettä hammerilla ja viidennestä varastettiin yksi. Näin viimeiseen päähän lähdettiin yksi edellä, mutta hammeri oli vastustajalla. Keskisuojan asettamisen jälkeen molemmat joukkueet yrittivät vuorollaan päästä sen taakse piiloon. Tilanne kehittyi kuitenkin niin, että Pihtilöiden kivet jäivät aina näkyville ja TaCu sai niitä poistettua niin, että omat kivet jäivät vielä pesään ja helppo reitti pesän keskustaan oli tukittu. Vastustajan kapteeni ei viimeisellä heitollaan onnistunut enää tilannetta muuttamaan, joten päästä kirjattiin 5 pisteen varastus. Koko pelin tulos ja TaCun voittolukemat 10-4.
Joukkueet |
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
Yht |
Slideshow/TaCu |
X |
0 |
0 |
0 |
4 |
1 |
5 |
10 |
Pihtilät/Loimaa |
|
2 |
1 |
1 |
0 |
0 |
0 |
4 |
Päivän toinen ottelu oli CHCC:n Kivikoplaa vastaan. Siinäkin TaCulla oli hieman käynnistysvaikeuksia, ja vastustaja vei kaksi ensimmäistä päätä. Kolmannesta päästä saatiin kuitenkin onnistuneesti otettua kolme pistettä ja noustiin 3-2 johtoon. Neljännessä Kivikopla vei kaksi, kun TaCun kippari heitti viimeisellään täysin avoimen poiston ohi, joka hoitamalla vastustaja olisi pystytty pakottamaan joko yhden ottoon tai nollaukseen. Viidennessä päässä molemmat yrittivät vuorollaan kiertää TaCun kulmasuojan taakse, mutta jää teki hieman tepposia, kun kivet joko nousivat yli tai sitten eivät nousseet piiloon asti. TaCu epäonnistui kuitenkin loppupään kivillä niin, että ennen kapteenin viimeistä kiveä Kivikoplalla oli etupesässä kaksi kiveä lähekkäin toisiaan. Hyvällä heitolla niistä olisi voinut heittää tuplan ja nollaamalla pää lähteä yhden perässä hammerilla viimeiseen päähän. Poistot olivat kuitenkin kulkeneet hieman huonosti ja vain yhden poistamalla viimeiseen olisi pitänyt lähteä kaksi perässä hammerilla. Lopulta päädyttiin heittämään määristä pienestä portista, jolla saataisiin yksi piste ja peli tasoihin. Tämä heitto onnistui hienosti, joten viimeiseen päähän lähdettiin tasoissa tavoitteena varastaa voitto.
Viimeisessä päässä suojia ja määriksiä heittelemällä pesään saatiin rakenneltua varsin hyvä ”pelitilanne”, vaikka Kivikoplalla olikin ykköskivi muutaman sentin turvin takapunaisella. Paikkoja ykköskiven siirtämiseen tarjottiin, mutta marginaalit eivät tällä kertaa olleet TaCun puolella, ja lopulta vastustajan ei tarvinnut edes heittää viimeistä kiveään saadakseen yhden tarvitsemansa pisteen voittoon. Lopputulos siis hyvän ja kiinnostavan pelin jälkeen 4-5 TaCun tappioksi. TaCu pelasi molemmissa peleissä järjestyksessä Laine, Arto – Säntti, Iikko – Mäntynen, Heikki (vice) – Kosonen, Ilari (skip).
Joukkueet |
|
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
Yht |
Slideshow/TaCu |
|
0 |
0 |
3 |
0 |
1 |
0 |
4 |
Kivikopla / CHCC |
X |
1 |
1 |
0 |
2 |
0 |
1 |
5 |